FINWOT Tarjoaa:

Pelivinkkejä

FINWOT tutkii:

Pelitaktiikoita

FINWOT testaa:

erinlaisia vaunuja.

FINWOT viihdyttää:

jokaista, johon on World Of Tanks -kärpänen purrut.

FINWOT auttaa:

sinua pelaamaan paremmin.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kuinka kehittää vaunua : "stock grind"

Jokainen pelaaja tietää tunteen: on kerännyt ja tahkonnut sp:tä sen verran että saa uuden, pitkään kuolatun vaunun saataville ja ostettua - mitäs sitten? Melkein kaikki vaunut omaavat jonkinlaisen "stock grindin", eli karkeasti käännettynä vaunun perusvarustuksissa jumittamisen.

Tarkoittaa siis sitä, että kun uusi vaunu on hankittu, on se samalla usein ylemmän tierin vaunu, kuin edellinen mistä uuteen vaunuun tullaan. No uusi vaunu ja sen varustus on käytännössä ruokottoman huono edustamaansa tieriin. On joitain poikkeuksia, missä vaunu on heti alussa vähintään säällinen pelata, esimerkiksi uudemmat saksalaiset vaunut Ru251, Leopard Proto sekä venäläinen T54ltw. Kaikki näistä tosin on perusominaisuuksiin nähden heikohkoja "stockina", mutta niillä jumittaminen ei ole niin tustkaista, kuten esimerkiksi Bishop tai ST.Emil.

Matalemman tierin vaunuissa eri varusteiden tutkiminen ei ole vaikeaa, käytönnössä parilla hyvällä pelilla jonkun tier 2-3 vaunusta paljastuu ostettavaksi 1-3 eri varustetta. Vastaavasti kun tieri nousee +7, on edessä yhden varusteen tutkiminen viikkojen aktiivisen pelaamisen urakka. Pettymyksen tosin voi helposti tuottaa toteaminen, että ei se vaunu merkittävästi muutu uuden varusteen myötä.

No mitä ja missä järjestyksessä -on kysymys. Vastaus nojaa omaan pelitapaan ja mitkä ovat vaunun vahvuudet.
Jos vaunussa ei ole käytännössä panssarointia lainkaan, on vaunun paras ominaisuus nopeus ja liikuuvuus yleisesti. Jos on heikko panssari ja vaunu on hidas/kömpelö, on se melko käyttökelvoton..ellei tykki ole hyvä. No jos ei tykkikään ole hyvä niin...

Yleisesti ottaen vaunuilla on painoraja ja liikkuvuus on riippuvainen kuskattavasta painosta. Näin ollen uusien melkein kaikkien varusteiden ehto radiota lukuunottamatta on telojen ja alustan kantavuus. Useassa tapauksessa telat joutuu päivittämään ensiksi (halusi tai ei) jotta saa päivitettyä esim. tykin. No usein myös parempi tykki edellyttää tykkitornin päivityksen. Vasta tämän jälkeen saa päivitettyä tykin. Kaikki edellä mainitut kun on päivitetty, huomataan että vaunu ei liiku oikein mihinkään -> on päivitettävä moottori. Lopuksi huomataan ettei joukkutovereista minimapissa kuulu/näy mitään -> on päivitettävä radio. Tässäpä tämä järjestys noin 80% menee pelin vaunuissa.

On poikkeuksia. Esimerkiksi aiemmin mainittu Leopard proto ei edellytä tykkitornin tai telojen päivittämistä ennen kuin pääsee kiinni huomaan L7A1 tykkiin (läpäisy perisAP:lla 268 ja damaget 390dmg). Lisäksi tykki on perustykkiä kevyempi. Kolikon kääntöpuoli on 62 000 xp:n tutkimishinta. Tässäpä siis on pelaajalla päätös edessä; tähtääkö ensiksi huipputykkiin vai päivittääkö vaunin liikkuvuuden paremmaksi. Vastaus ei ole helppo tai yksioikoinen.
1.) Paremmalla telalla, moottorilla ja tykkitornilla vaunun mobiilisuus ja "vaarallisuus" paranee huomattavasti, MUTTA 9cm perustykki on läpäisyltään onneton melkein mitä vain oman tierin vaunua vastaan.
2.) Toistaalta paremmalla tykillä yksin alkaa pärjäämään, mutta tykin latausaika normi tornilla on pitkähkö ja vaunu on edelleen suhteellisen hidas kun huomioi ettei vaunussa oikein ole käynnössä panssaria.
Lopullinen vastaus on omassa pelityylissä. Jos on agressiviinen flänkkääjä, on vaihtoehto 1. varmasti hyvä, jos taas omaa TD -mäisen pelityylin, ehdottomasti 2 -vaihtoehto.

Panosta tykkiin
Usein onnettoman tuntoinen stock grind palkitaan..usemmiten, ei aina. Kaksi klassisinta esimerkkiä on mm. aiemmin mainitut Bishop ja St.Emil. Bishop stockina on ihan hirveetä kidutusta, johtuen onnettomasta tykistä. Homma muuttuu 100% kun Bertistä (FV304) tuttu tykki tulee valikoimaan. St.Emil:ssä ihan sama juttu, mutta Emilissä on huomattavissa yksi tärkeä asia: tykin päivitys on tie parempaan tulokseen..siis kun tykki on tarpeeksi tehokas.

St.Emilin stocki 105mm tykki on saman suuntainen kuin alemman tierin premium Dicker Max vaunussa (pen169,dmg300). Vaunu itsessään on pökkelö ja kökkö..tosin vaunun suurin etu on alakoro (+10). Perustykillä saa jotain aikaan, mutta on touhu aika onnetonta. Kun jaksaa tahkota tuon 58500 xp:tä 128mm tykin tutkimiseen, homma palkitaan - tykki on ehdottomasti parhaimpia mitä 7 tierissä on saatavilla: pen231 ja dmg490 - on aika sama mitä tulee eteen ja missä asennossa niin jovain vihulaiseen sattuu ja pahasti, kunhan vain osuu.
Ja miten se peli nyt tykillä muuttuu? -tuo aiemmin mainittu suorituskyky tarkoittaa sitä, että jos vain pelissä onnistuu saamaan vaikka 5 osumaa läpi, on kasassa piktälle päälle 2000dmg:tä. Hyvin asemoituna ja fikusti pelattuna 3000-4000+dmg:tä ei ole mahdottomuus, ja tämä jos joku tietää hyvää WN8 -luokituksessa. Kolikon kääntöpuoli St.Emil tapauksessa on, että ammukset maksaa ja vaunun korjaaminen ei ole halvimmasta päästä, tosin halvempi kuin seuraavassa tier 8 Rhm-Borsigissa. Juttu kumminkin on niin että jos tahkoo vaikka 5000dmg:tä, tuhoaa 5 vihollisvaunua ja selviää ottelusta, on kredittejä tulossa kymmeniä tuhansia, samoin xp:tä. Jos on preium -tili, niin luvut pompsahtaa entisestään ylöspäin. Tämä onnistuu kovan luokan tykillä, ei pienemmän dmg:n tykillä, jolla voi joutua naksuttelee jonkin verran että sama alfadamage on kasassa ja usein naksutellessa itse on ottanut sen verran osumaa, että leikki loppuu kesken.
Viesti on siis: panosta suurituhoiseen tykkiin jos sellainen on tarjolla.


Derbyvaunut/-tykit
Edellistä suuren tykin viestiä täytyy silti heti vesittää: iso tykki on ehdoton, JOS latausnopeus on kohdallaan ja se sopii omaan pelityyliin. Esim. T49 152mm tarjoaa levottomat 900-1000dmg yhdellä osumalla jos lapaisee panssarin, jos ei, niin silti derbyammuksena tekee kipiää viholliseen 200-400dmg. Ok hieno homma, MUTTA T49:n 152mm tykin lataaminen on plus 20 sekunttia. Jos on 100% miehistö, lataajalisävaruste, BIA, tuuletin, yms. niin sen voi liene saada jonnekin 17-18 sekuntin tasolle, mutta silti. Tämä latausaika vesittää pahasti kevyen vaunun roolia, samoin tulee tarkkaan miettiä kuinka tätä epätarkkaa tykkiä käyttää. Jos on yksin vaunua vastaan, jonka Hp poolia ei yhdellä laukauksella saa tyhjiin, on T49 kanssa suurissa ongelmissa. Itse olen NIIN monesti hävinnyt kaksinkamppailun kun vastustassa on vielä laukauksen jälkeen henki pihissy ja T49:n kanssa yritän kierrellä-kaarrella-ajaa-pakoon jotta tykki latautuisi uudestaan. Toinen tärkeä vinkki on, että T49:n kanssa ei kannata yksin lähteä haastamaan mitään.

T49:n tavoin, myös muut ns. derby vaunut ovat ongelmallisia tai vaativat hieman oman pelityylin. SU152 on ehkä KV2:n ohella "legendaarisimmat" derbyt. Derbyvaunu tarkoittaa siis vaunua, jonka tykin HE ammus tekee tarpeeksi tuhoa VAIKKA SE EI lävistä vaunua..jos lävistää niin tuho on entistä kovempi. Kaikilla vaunuilla periaatteessa on sama efekti HE ammuksella, käytännössä kuitenkin tähän tuhoon ja tehoon nojaavia vaunuja on vähän. Miksi derbyvaunu on sitten "hieno", no SU152 kohdalla esimerkiksi on hienoa kun ei tarvitse hakea vihollisvaunun heikkoja kohtia ammuksen läpäisemiseksi, kunhan on tähtäin vaunun keskipisteessä ja "BOOM!" , viholliseen aina saattuu. Samoin ei tarvitse kipristellä turhautuneena sellaisten vaunujen kanssa, josta ei ammus läpäise oikein millään.

Vaunun tykkejä tutkiessa tulee myös tiedostaa mikä tykki on milloinkakin hyvä. Esimerkiksi Rhm-Borsig on hyvä esimerkki. Borsigin stocki tykki on lyömätön, se on tarkka ja tekee tuhoa..itseasiassa Borsig on yksi harvinaisia vaunuja pelissä, jonka kanssa ei kovin kärsi stock grindista. Kun saa tutkittua 15cm Pak:n, voi pettyä pahasti, nimittäin se on derbytykki noin karkeasti sanottuna: epätarkka ja pitkä latausaika. Se soveltuu hyvin agressiiviseen lähitaisteluun, mutta ei stockiaseen tapaisesti tarkkaan tark'ammuntaan. Vaunu siis aseen puolesta antaa mahdollisuuden kumpaankin pelityyliin. Käytännössä jos derbyvaunun tyylinen pelaaminen ei ole oma juttu, ei Borsigin 15cm tykkiä kannata osaa, toki se täytyy tutkia jotta pääsee kiinni seuraavaan WT auf Pz. IV:n.

Kaikkia kehityspuun vaunuja ei kannata tutkiä
Tämä voi tuntua erikoiselle, mutta ikävän usein huomaa että jonkin maan vaunujen "paras" vaunuversio jossain vaunutyypissä oli ja meni. Esimerkiksi Brittien AT2 on aivan loistava sarjassaan, seuraava AT8 ei enään olekaan niin erikoinen kun ei se ylivertainen panssari ole vahvistunut yhtään tierissä eteenpäin mennessä. No seuraava AT7 onkin samalla panssarilla entistä surkeampi, vielä kun Brittitykit on järjestäen surkeita tier 6-8 välillä. Vasta AT15 alkaa olemaan taas jonkinmoinen, mutta ei suhteessa AT2 tasoa. Siinä on 20mm tullut lisää panssaria ja tykki vihdoin päivittynyt karkasti samalle tasolle tai luokalle tierin muiden pienten vaunujen tasolle, ei kuitenkaan piekse sitä tasoa vahinkoa, muitä muiden maiden TD:t tahkoavat (230dmg vs. 450-1000dmg).  Vasta Tortoise alkaa olemaan vähän taas parempi, mutta laahaa muiden maiden vastaaviin ja FV215b 183 on jollain muotoa taas kartalla aiheesta muihin vaunuhin nähden. Toki, joka jää koukkuun AT2 -> tyylisiin hitaisiin, nopeasti ampuviin "kilpikonniin", niin kait nämä kaikki menevät. Summauksena on kuitenkin, että se konkreettisesti ylivoimaisin vaunu, voi olla jonkun maan vaunukehityspuun puolessa välissä, jonka jälkeen vaunu suhteellisesti heikkenee ylöspäin tierissä mentäessä.



tiistai 22. joulukuuta 2015

MODit

Modit ("mods") ovat WOT peliin liitettäviä 3 -osapuolen lisäpalikoita. Näillä lisäosilla on tarkoitus virittää peli omanlaiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä pelattavuuteen liittyvä asioita, esimerkiksi miten minimapissa mitäkin näkyy ja esitetään, mitä lisästatistiikkaa voi ruudulle kerätä, yms...ja tietenkin XVM -tietojen liittäminen mukaan.

Modeista puhuttaessa usein asiaan liittyy myös kielletty puoli, eli on kiellettyä käyttää modeja, jotka antavat poikkeuksellista lisäetua, esimerkiksi vihollisen vaunujen sijainti kartalla vaikkei niitä ole erikseen havaittu ja tähtäämiseen liittyvät "autoaimbotit". Käytännössä "laittomat modit" ovat "hackeja"/"crackeja". Modeja on paljon ja niitä tehtaillaan lisää. Kaikki modit pyrkivät helpottamaan pelaamista, joten on ilmeistä, että moni modi voi mennän hiukan harmaalla rajalla "laillisuuden" suhteen. Esimerkiksi pelin normaali ominaisuuksiin kuuluu kohteen lukitseminen (hiiren vasen nappi kohteen kohdalla) ja on olemassa modi, jolla tämän kohdituksen herkkyyttä voi parantaa ja lisäksi ruutuu tulee ilmoitus, mihin vihollivaunun on tähtäin lukittu - tämä ei ole laiton "autoaimbot":ti, vaikka helpottaa tähtäämistä.

Modit on hyödyllisiä..tai ainakin itse olen saanut niillä viritettyä peliä enemmän henkilökohtaisesti paremmin toimivaksi verrattuna WOT:n perusasetukseen nähden. Tärkeää modien käytössä on ymmärtää, että kun niihin tottuu, on riippuvainen niiden olosta jatkossa. Tämä sillä, että käytännössä aina kun WOT päivittää uuden version pelistä, täytyy kaivaa päivitetyt versiot modeista ja asentaa ne. No jos on tottunut naksuttelee 20-30 eri modia itselleen, on om työnsä muistaa kaikki viritykset. Niin sanotut "mod pack":t on hyviä. Ne on jonkun tahon kokoelma eri modeista ja matkassa tulee asennusohjelma. Kun on jokusen kerran asentanut tuon koko paketin haluammaan tavalla, alkaa muistamaan millä asetuksilla kaikki pitää asentaa, jotta aina se totuttu ympäristö asentuu omaan WOT:iin.

Mistä?
No yksinkertaisen neuvo on googlettaa "wot mod", niin tulee rimpsu monta sivua paikkoja joista voi ladata. Yksi suositeltava ja turvallinen paikka on etsiä WOT:n omasta virallisesta forumista aiheesta keskustelut ja sitä kautta hakea linkit.

Asennus?
Asennus on helppoa, käytännössä modi tallennetaan WOT:n "res_mod" -hakemistoon (C:\Games\World_of_Tanks\res_mods). Ohjeet löytyy usen ladattavasta nettisivusta, missä modi on jaossa ja/tai modin mukana saattaa tulla tarkemman ohjeet. Jos asentaa "mod pack":n, niin siinä on .exe päätteinen asennusohjelma, joka neuvoo, opastaa ja esittelee: naks-ja-poks, on äkkiä modit asennettu.

Haitat?
No haittojakin löytyy. Se "laiton modi" on tietysti yksi ilmeinen, jos jää kiinni, voi lähteä tilit, yms. Se harmittaa jos on rahaa laittanut vaunuihin ja takana 2000 tuntia pelaamista, sekä vaunujen kehityspolun saavuttamista.
Toinen, suhteellisen yleinen ja kiusallinen haitta on pelin kompusoiminen modeista johtuen. Ei ole ensimmäinen kerta kun joku modi kaataa tai jäädyttää pelin. Tämä johtuu pelipäivityksen ja modin keskinäisestä ristiriidasta, useimmiten johtuen grafiikka-asioista. Eli kun peliin on grafiikka päivitetty, ei modia ole päivitetty oikein ja siitä johtuen voi kaatuilu olla edessä. Homma tietenkin korjaantuu päivittämällä modia, tai lopulta modin voi joutua poistamaan.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Pelitaktiikat osa 1 : Vinkit aloittelijalle

Pelitaktiikoita on online peleissä aina runsaasti. Runsaudenkirjo taktiikoissa syntyy erittäin monesta eri tekijästä aina vaunutyypeistä tierin ja joukkueiden osaamisen tasoon. Takniikka muuttuu..tai sitä kannattaa muuttaa kesken pelin, mikäli pelitilanne niin vaatii. Taktiikan ja taktikoinnen voi jakaa kahteen toisistaa riippuvaan tasoon: joukkueen taktiikka ja henkilökohtainen taktiikka.

Joukkueen taktiikka on koko homman keskeinen voittamisen kannalta. WOTti kun on lopulta joukkuepeli, voittaa se joukkue, jolla on pelissä yliote. Yliote otetaan oikealla taktiikalla ja pelitaidolla. Tästä päästäänkin siihen, että huono pelaaja voi pärjätä hyvin pelissä joukkueen taktiikan matkassa. Taas käänteisesti se erinomainen huippupelaaja ei tuo voittoa joukkueeseen, jos joukkueen taktiikka on huono. Taktiikka kuvastaa usein myös yleisesti ottaen taitotasoa, eli jos on heikko joukkue, jossa on yksi huippu matkassa, ei tämä huippu tule pelastamaan pelia voitoksi..tai noh erinlaisia hattutemppuja löytää youtubesta.

No miten joukkue sitten valitsee tai osaa ottaa oikean taktiikan? ..hyvä kysymys. Kyse kun on lopulta on yksinpelistä. Jos joukkue on aidosti yhdessä pelaava "joukkue", esim.klaani jolla on yhdessä pelaamisesta samalla porukalla kokemusta ja ääniyhteys keskenään olemassa, on touhussa yhteispelin makua ja sen myötä joukkue voi aidosti taktikoida. Jos kyseessä on perinteinen randomipeli jossa kukaan ei oikein tunne toisiaan ja homma menee käytännössä yksinpelinä, on joukkuetaktikointi heikoissa kantimissa.

Yksinpelin taktiikka on puolestaan yksittäisen pelaamisen kannalta keskeinen asia..ja todellisuudessa joukkueen pelitaktiikka nojaa yksittäisten pelaajien taktiseen toimintaan. Taitava pelaaja osaa taktikoida pelitilanteen edetessa suuntaan-jos-toiseen. Vastaavasti jos joukkue koostuu näistä taitavista pelaajista, on vastustajalla hikiset oltavat. Sama toisin päin, jos joukkue ei omaa yksittäisiä teknisesti taitavia pelaajia, on joukkue heikoilla.

Yksinpelin taktiikka nojaa moneen ominaisuuteen, mm;
  • Pelattava vaunu ja sen ominaisuudet (onko stocki vai miten varusteltu)
  • Vaunun miehistön taidot
  • Rooli, mitä pelaaja pelissä tunnustaa (voi, ja tulee vaihdella roolia kesken pelin)
  • Pelaajan oma pelityyli
  • Miten vastustaja pelissä pelaa
  • Mitkä asiat priorisoi itselleen tärkeäksi pelissä (esim.jokin tietyn kohdan puolustaminen/valtaaminen, tiettyjen vaunujen tuhoaminen, jne.)
  • Minkä tasoisesta tieristä on pelissä kyse ja mikä on oman vaunun tier kyseiseen peliin
  • Minkä tasoinen on oma joukkue ja millaisen taktiikan se pelissä ottaa
  • Mikä on laskettu voittomahdollisuus (XVM arvio)
  • Mikä kenttä ja kummalta puolen oma joukkue aloittaa
Tässä osa ja kuten huomatataan, taktiikka ja osaaminen rakentuu erittäin monesta eri osa-alueesta - tässä WOT:n yksi keskeinen suola ja koukuttavuus on. Jos ja kun yksikin asia hommassa muuttuu, on yksinpelin taktiikka muuttuva. Esimerkiksi jos hankkii uuden vaunun jossa on hirveä stock grindi ja lisäksi vaunun tier on pelattavan tierin alapäässä, tarkoittaa sitä että ei ole kovinkaan vahvoilla vihollisia vastaan ainakaan agressiivisessa pelityylissä. Tällöin kannattaa ottaa passiivisempi taktiikka, esim. spottaus, flankkaus, jne. Tällöin joukkue hyötyy sinun pelipanostuksesta enemmän..kunhan ei aloita kämppimistä.

Ja sitten se koko pelin tärkein työkalu, niin pelaamiseen kuin taktikointiin: "MINIMAP", eli pikkukartta. Kyseinen ruudun oikeassa alareunassa oleva kapistus tuntuu ikävän usein unohtuvan monelta pelaajalta, TAI sitä ei osata/kyetä/haluta seurata - HUGE MISTAKE!. Kartta jos ei näy, sen saa näkyviin/pois "M" -näppäimellä. Kartasta näkee mihin omat menevät/ryhmittyvät ja mistä vihollinen ilmestyy. Jotta tämä tärkeä info olisi mahdollisimman hyvin käytettävissä, kannattaa vaunun radiota päivittää parhaimmaksi.


Yleisiä vinkkejä taktikointiin.
Käytännössä randomipeleissä tulee katsoa mitä muut tekee ja luonnollisesti mitä vihollinen tekee. Typerin temppu on lähteä yksin sooloilemaan sellaiselle alueelle, missä tietää vihollisen kovimman iskun olevan. Tällaisessa tempauksessa peli loppuu ERITTÄIN lyhyeen. Toiseksi tulee katsoa ja arvioida mitä muu joukkuetoverit todennäköisesti omassa henkilökohtaisessa taktikoinnissa meinaa tehdä.

Jos oikein mennään asiassa perusteisiin, tulisi pelaajan tuntea/tietää:
  • Oma vaunu, mihin se kykenee ja miten sillä pelaamalla saa eniten aikaan
  • Oman vaunun rooli ja minkä roolin meinaa pelissä ottaa
  • Jotain keskeisiä asioita kentästä, miten siinä kannattaa asettua ja liikkua
  • Miten vastustajan vaunut toimivat ja pystyvät
  • Kuinka käyttää maastoa suojana
..ja tämän jälkeen strateginen toiminta:
  1. Katso miten oma joukkue ryhmittäytyy
  2. Katso miten vihollinen ilmestyy ja ryhmittäytyy 
  3. Arvoi missä sinun tulisi olla oman joukkueesi matkassa ja mene sinne

Pelitaktiikat osa 2 : Noob -taktiikat (Camping, Cap, Lemmings, Defence)

Yleisimmät noob -taktiikat, eli seuraavassa on lueteltu ja kuvatty yleisimmät aloittelijan "taktiikat" ja samalla ne huonot valinnat omaksi taktiikaksi.

"Camping", eli kämpääminen. Kämppiminen on käytännössä pelokkaan pelaajan valinta, eli jäädään jonnekin ns.turvallisen matkan päähän piiloon ja odotetaan että muut kivasti spottaa omalle tulilinjalle vihollisia. Käytännössä tässä käy usein niin, että kun kämpäävä ei ole itse hektisissä taistelussa mukana, eli on täysin olematon hyöty joukkueelle ja voiton saavuttamiselle tärkeimpänä hetkenä. No kun vihollinen on ylivoimalla (ylivoima syntyy kun on näitä passiivisia kämppääjiä, jotka eivät käytännössä osallistu taisteluun) kukistanut oman joukkueen vastuksen, on kämpääjä/kämpääjät yksin alivoimalla taistelemassa päälle vyöryvää vihollisjoukkoa. Käytännössä vaikka vihollisellä olisikin 3-4 vaunua kokenut kovat tappiot HP pooliin, sanotaan että näillä kaikilla vaunuilla on vain alle 20% jäljella HP:ta, kukistaa ne yhdessä helposti yhden kämpäävän vaikka tällä olisikin täydet HP:t jäljellä. 
Kämppiminen on sitä surkeampää joukkueen ja voiton kannalta, mitä kovempi tier -luokituksessa kämppivä on ja millainen vaunu+rooli pitäisi kämpääjällä olla. Huonoin ja samalla ikävästi tyypillisin kämpääjä on raskaan premium vaunun omaava, ja vieläpä joukkueen korkeimman tier:n edustaja. Jos tällainen kämppii, voi arvioida että joukkueen voittomahdollisuudet tippuivat jopa 5-30%. Tällaisen pelaajan pitäisi pelitaktisesti AINA olla siinä kovimmassa etulinjassa syömässä ja murtamassa vihollisen hyökkäävää kärkeä.

Kämppimistä ei tule sekoittaa muutaman eri vaunutyypille ominaiseen pelitaktiseen rooliin. Joukkue tarvitsee aina tark'ampujia, eli TD:tä tekemässä hyvän matkan päästä tuhojaan. Lisäksi joukkue tarvitsee spottaajia ja luonnollisesti tykistöä, jos sellaisen randomiin on WOT laskenut mukaan. Näiden pelityyppien sekoittaminen kämppimiseen on hiukan epämääräistä, mutta tulos yleensä puhuu puolestaan, jos ei juuri pelissä, mutta tuloksissa.
Esim. joku kevyt vaunu voi olla ettei ole ainuttakaan vahinkoa saanut aikaiseksi viholliseen kun on puskassa piiloitellut koko pelin ajan, mutta kumminkin pelin aikana tämä on toiminut "silmänä" omalle joukkueelle, joka on tuhonnut vastustajan - eli korvaamaton pelaaja siis. Viimeistään lopputuloksessä spottaajan tulos näkyy avustetussa damagemäärässä, joka voi tarkoittaa käytännössä sitä, että jos spottaaja on avustanut vaikka 5000 damagea, voi karkeasti tämän melkein rinnastaan samaksi kuin itse ampumalla aiheutettu tuho viholliseen.
Puolestaan TD:llä on oma pelitaktiikkansa puskissa lymyämiseen, se erotuu myös aktiivisuudella ja käytännössä usein kyvyllä lukea peliä. Eli TD:n tark'ampuja rooli EI OLE kyttäämistä jossain piilossa, että joku tulee tulilinjalle, vaan se on oman sijainnen hakemista siten että on aktiivinen ja peliä lukeva. Jälleen lopputulos kertoo kuinka on onnistuttu, kämppivä TD on täysin "kuollut" omalle joukkueelle, se ei 1:1 taistelussa välttämättä edes pärjää paria tieriä matalemmalle, esim. ISU152 versus T37 kevyt vaunu. Vaikka ISU:n BL-10:llä on huimat 286 läpäisyä ja 750 damagea, voi T37 helposti jallittaa ja kiertää ISU:n mennen-tullen napsien ISU:n täydet 1010HP:t nollaan ja ISU ei voi muuta kuin yrittää kömpelösti pyöriä mukana...toki jos T37 tekee virheen ja pahasti eksyy ladatun ISU:n eteen, on T37:n peli kerrasta poikki.
Tykistö, eli arty nyt on pelitaktiikaltaan ilmeinen: hakeutuu alussa sopivaan jemmapaikkaan josta vain kykenee osumaan hyvin vastustajaan, etenkin hektisiin taistelukohtiin. Arty:n taktiikkaa harvoin voi kämppimiseksi leimata..sitä kun se vähän peliroolin mukaisesti tulee ollakin. Tykistöllä pelaamiseen tosin liittyy paljon taito- ja taktiikkajuttuja, niistä toisella kertaa.

"CAP", cap:piminen, eli pesän valtaaminen. Tämä on hiukan ristiriitainen aihe jos ja kun käsitellään noob -taktiikoita. Siis koko WOT:n tavoite yleisesti peleissä on joko tuhota viholliset tai valloittaa pesä. Näin ollen mikä pesän valtaamisessa on niin "noobia"? ..se on useimmiten pelitaktisesti huono vaihtoehto. Pesä tarjoaa usein on hyvin huonosti maaston puolesta puolustusasemaa, joten käytännössä valtaaja on helppo saalis ampua hyvästä suojasta, etenkin jos on usempi valtaajia ampumassa. Peli siis voi loppua ikävän nopeasti jos vain taktiikkana valtaamista aloitetaan toteuttamaan. Tyypillisin ja typerin temppu on mennä yksin tai kaksin heti alussa pesää valtaamaan, nämä tulevat ammutuksi käytännössä alta 20 sekunnin ja sen jälkeen joukkue on näitä valtaajien verran heikompi joukkue..nyt tietenkin joku ivallisesti sanoisi, että kuka tällaisia pelaajia joukkueeseen tarvitseekaan? -kyllä tarvitsee; esim.spottaaminen nimittäin on arvokasta, eikä vaadi paljoa pelisilmää, ainastaan malttia. Spottaaminen on paljon parempi vaihtoehto kiukkuselle valtaamiselle.

Valtaamiselle on paikkansa ja sillä on strategisesti hyviä taktiikoita olemassa, mm. huomion vieminen ja joukkuetaktinen voittaminen, mutta niistä toisella kertaa enemmän. Viesti on kuitenkin se, että useassa tapauksessa valtaaminen on helppona maalitauluna olemista, eli "sitting duck" ja se tarkoittaa käytännössä kuolemaa vaunulle ja lopulta häviötä joukkueelle.

"Lemmings", eli seuraaminen. Tämä on yksi noob -taktiikka, muttei missän nimessä huono sellainen. Jos oikeasti ei osaa lukea peliä tai tiedosta omaa taktiikkaa, seuraaminen joukkueen kannalta ei ole huonoin mahdollinen temppu, voisi jopa suositella uusille pelaajille. 

Seuraamisessa lähdetään joukon mukana seuraamaan ja mennään taistelemaan sinne mihin muutkin menee. Nerokkuus hommassa on se, että on alkeellisin joukkueen tuki aina matkassa, eli sitä sooloilua ei niin paljoa pääse syntymään. Heikkous hommassa on puolestaan se, että jos joukkoa vetävä ei tiedä mitä tekee, ajattaa se koko joukkueen tuhoon. Etenkin jos on "kovia vaunuja kumartavia", seuraa ne perässä. Esimerkiksi jos jollekin Tiger II edustaa "puolijumalan" asemaa, sitä seuraa 4-5 muuta vaunua ja jos Tiger II on heikko pelaaja valiten huonon taktiikan, voi äkkiä yksi kolmannes joukkueesta olla tuhoon tuomittu. Tiger II omassa tier:ssään ei ole mikään kummonen vaunu, saati sitten ylemmissä tier:eissä, eli todellisuudessa huonon pelaajan käsissä se on nopeasti tuhottu ja seuraavat vieläkin heikommat pelaajat on naksuteltu varikolle hyvin nopeasti.

"Defence", eli puolustaminen. Puolustuspeli on yksi typerimmistä noob -taktiikoista. Se on sekoitus pesän valtaamista ja seuraamista (katso yllä). Ajatus tässä on kaunis ja ehkä nerokas, mutta käytännössä hyvin usein tuhoon tuomittu.

Puolustustaktiikassa ollaan passiivisesti oman pesän ympäristössä ja torjutaan vastustajan hyökkäys. Puolustusta voisi kuvata laajennetuksi pesän valtaamiseksi, eli oman pesän ympäristöstöstä joukkue hakee hyvät tuliasemat ja ammuskelee vihulaiset näiden ilmestyessä. Käytännössä kun joukkuen on staattisesti paikallaan, on se AINA helppo maali, jos ei muuten niin tykistölle. Lisäksi jos vihollinen osaa pikkasenkaan keskittää tulta, voi staattisen kohteen hoidella 2-3 vaunun voimin nopeasti ja hienosti pois. Tällä keinoa on nopeasti joukkueen 15 vaunusta 6-8 tuhottu pois ja loppu menee fiksulla rynnäköllä ilman suurempia menetyksiä - "defence" taktiikkana ei siis oikein toimi.

Puolustus taktiikkana tosin on myös tapauskohtainen. Eli jos joukkue osaa asemoida vaununsa hyvin (=piiloon ja suojaan) ja kykenee yhdessä keskittämään tulen aina yhteen ja samaan vaunuun, on puolustus taktiikkana tehokaskin. Tämä tosin täytyy toteuttaa käytännössä usein muualle kuin oman pesän ympäristöön, sillä kuten aiemmin tuli ilmi; oma pesä tarjoaa usein huonon suojan pelaamiseen. Mutta esim. kentissä kuten "Fiery Salient" joku 4-5 vaunun puolustutaktiikka oikein toteutettuna (ja oikeat vaunut; 2-3 TD:tä, 1 kevyt ja 1 raskas/med) voi nujertaa tuplaten omaan määrään nähden vastustajia. Temppu tosin onnistuu käytännössä harvoin, voisi arvioida 1:20 onnistumissuhteeksi.



sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Sanastoa



  • Wot: wotti, ”World of tanks” 
  • Snaippaaminen: ”sniper”, tarkka-ampuja. TD:lle (”Tank Destroyer”) ominainen pelirooli. Snaipperi kyttää vihollisen vaunuja etäällä ja salakalavasti nappaa vastustajia pois 
  • WM8: tasoluokitus. WM –luokitus kertoo pelaajan taidosta (0-10000). Jokaisesta pelatusta pelistä lasketaan myös WM8 luokitus (0-3000).  Luku määräytyy lukuisien asioiden summasta, mm. pelatut pelit, voitetut pelit, tuhoamismäärät, jne. On olemassa eri WM luokituksia, joista uusin on ”8”. Luokitukset päivittyvä ylöspäin pelaajan arvottamisen ja arvioimistavan kehittymisen myötä. 
  •  Campittäminen: ”Camping”. Campittämisessä jumitetaan yhdessä ja samassa paikassa koko pelin ajan, yleisin on omat basen luona. Campittäminen on pelistrategiesti usein huono keino pelata. Tämä siksi että liikkumaton kohde on usein helpoin kohde tuhota. Kun campittävää kohdetta hyökkäävällä on maasto liikkuvuuden myötä käytettävissä, campittäjällä sitä ei usein ole, näin ollen suojan hakeminen campittävää kohden on huomattavasti helpompaa. Lisäksi staattinen paikka on helpoin kohde hyökätä liikkuvaan kohteeseen verrattuna.
  • Base: ”base”, tukikohta. Oma lähtöpiste, puolustettava paikka. Kuvattu valkoisella ympyrällä maassa ja lipulla ympyrän keskellä. Riippuen pelin tehtävästä, omaa tukikohtaa ei välttämättä ole, vaan tällöin on osoitettu vallattava tukikohta. Tällöin minimapissä lähtöpiste on kuvattu kärjellään olevalla neliöllä, jossa on numero.
  • Noob: ns. tietämätön/kokematon, ”noobs”:ia käytetään synonyyminä myös sanasta ”newbie”. Noobsi on wotissa universaali ”haukkumatermi”. Terminä se on suhteellisen viaton ja toisaalta hyvin kuvaava. Toisin kuin yleiset kuvaukset noobsista on haluttu ymmärtää, se ei selitä pelaajan statistisia arvoja. Esimerkiksi korkean WM8 arvon omaava (+60) voi toimia täysin noobsin tavoin..ja usein toimiikin, tosin virheitä kokeneemmalla ja taitavemmalla syntyy harvemmin. Todellinen noobsin toimintaa on perusasioiden kanssa kompurointi, esimerkiksi minimapin seuraaminen pelinaikana ja pelin painopisteiden mukaan pelaaminen.
  • Minimap: pienoiskartta kuvaruudun oikeassa alareinassa, tulee esiin ctrl+M. Pelin lukeminen minimapin kautta on yksi keskeinen pelistrateginen taito. Minimap kertoo omien joukkojen paikat/liikkeet, havaittujen vihollisten liikkeet ja paikat, oman vaunun visuaaliset ja tykin ominaisuudet, jne. Ikävän usein huomaa että ihmiset eivät osaa minimappia lukea, tästä usein seuraa suuri riski hävitä peli. Artyillä pelaava usein joutuu väkisin opettelemaan minimapin käytön. 
  • Arty: ”Artillery”, SPG (Self-Propellet Gun), telatykistö. Toimii tykistönä, poikkeuksena muihin vaunuihin artyillä on oma tähtäinlogiikka minimapin kaltaisen näkymän kautta. Näkymän saa esiin vasemmalla ”shift” näppäimellä. 
  • Krediitti: wotin virtuaaliraha. Virtuaalirahaa ansaitaan taisteluista ja sillä voi ostaa vaunuja, varusteita, ammuksia, lisäoptioita, yms.
  • XP: ns. experimetti, eli kokemus. Peliä pelatessa karttu joka pelistä pelaajan JA pelatun vaunun miehistön kokemus. Pelaajan kokemus jakaantuu vielä ”yleiseen kokoemuksen” ja vaunukohtaiseen. Vaunukohtaisella kokemuksella voi tutkia kyseistä vaunua ja kerätä seuraavan vaunuun oikeuttavia pisteitä. Yleiset kokemuspisteet ovat yleisesti käytettävissä kaikkien vaunujen yms. käyttöön. Miehistön kokemuspisteet kartuttavat kyseisen vaunun miehistön taitoja. Taitojen kehittyessä vaunu toimii tehokkaamin ja paremmin, lopulta kun 100% taitoa on saavutettu, voi kouluttaa miehistölle erikoistaitoja. 
  • Kulta: (”Gold”) wotissa pääsääntöisesti hankitaan eteenpäin pääsemiseksi kokemusta ja krediittejä, näiden rinnalla on vielä ns. ohituskaista kullan muodossa. Kullan avulla voi mm. muuttaa premium tankin kokemusta yleiseksi kokemukseksi, ostaa erikoisvaunuja suoraan joita ei voi muuten kuin kullalla hankkia, ostaa premiumaikaa, hankkia erikoisammuksia, muuttaa oman tunnuksen, jne. Kultaa voi käytännössä vain ostaa oikealla rahalla virallisen WOT sivuston kautta. Joissain erikoistapauksissa kultaa myös lahjoittetaan, kultaa saa 300kpl myös kun ensikerran vaihtaa salasanan. Kun kultaa hankkii, kannattaa olla tarkka mihin sitä tuhlaa, esim. on olemassa asioita mitä ei muuten saa, esim. erikoisvaunut, lisaparakkitila ja ylimääräiset vaunutallipaikat, näitä ei saa muuten kuin kullalla.
  • Stockki: ”Stock”. Vaunun varustelu sellaisenaan, kun sen on juuri tutkinut ja hankkinut. Usein stockivaunu on kiusallisen huono ja menee lukemattomia pelejä että optioilla pääsee vaunua parantamaan.
  • Optiot:Vaunuissa on usein erilaisia päivitysoptioita. Optioilla parannetaan vaunun suorituskykyä.
  • Tutkiminen:Ennen kuin pääsee seuraavaan vaunuun tai on jokin optio hankittavissa, tulee se tutkia. Tutkinta on mahdollista kun on tarvittava määrä tutkimuspisteitä.
  • Premiumtankki: premiumtankki voi olla ansaittu, saatu tai hankittu. Kaikista perusvaunuista saa premiumtankin kun sen kaikki optiot on tutkittu. Toisinaan wot/joku taho lahjoittelee premiumvaunuja. Nämä vaunut saattavat olla samoja vaunuja, mitä voi vain kullalla ostaa. Myös joistain erikoistehtävistä voi hankkia premiumvaunuja. Nämä vaunut ovat sellaisia, joita voi olla ettei muuten voi edes kullalla saada.
  • Merkit vaunun tykkiputkessa: joku voi ihmetellä miksi joillain pelikavereilla on vaunun tykissa tähtiä tai ylimääräsiä renkaita, näitä ei saa ostamalla. Ne ovat kiinteitä vaunukohtaisia palkintoja. Kun pelaaja 14 vuorokauden aikana on vähintään 65% paremmin suoriutunut kuin kukaan muu pelaaja maailmassa samalla vaunulla, ansaitsee pienimmän merkinnän. Merkkejä on kolmea tasoa, mitä vähemmän on merkkejä, sen suurempi ”bad motherfu*ker” pelaaja on. Eli merkit on aito tunnustus kovasta pelaajasta ja sen vaunusta.
  • HP/HP pooli:”Hit Point” tai "HP Pool" osumapisteet. Jokaisella vaunulla on yksilökohtaiset osumapistemäärät. Aina kun vastustajan ammus lävistään oman panssarin, ammus vähentää sille ominaisen määrän verran lävistetyn vaunun HP arvoa. Kun HP on nolla, vaunu on tuhottu ja siltä osin peli on loppu. Esimerkiksi jos vaunun HP on 360 ja siihen osuu panssarin lävistäen 4 kertaa 100 vahinkopisteen verran asumia, tuhoutuu vaunu. Vastaavasti telatykistö voi tuhota 360 HP vaunun yhdellä osumalla, jos tykistöammuksen teho on 450 pistettä.
  • TD: ”Tank Destroyer”. Vaunu joka on erikoistunut toisten vaunujen tuhoamiseen..tämä määrite tosin wotissa on ristiriitainen, sillä pelissä tarkoitus on pääsoin kaikilla vaunuilla tuhota vastustajan vaunut. TD on luonteeltaan tosielämästä periytynyt ja sille on wot pelissä oma roolinsa. Tämä rooli syntyy ja rajoittuu TD vaunun ominaisuuksista. Omainaisuudet ja roolit usein nojaavat snaippaamiseen, väijymiseen ja tukitulen antamiseen. TD vaunussa usein on kiinteä tykkitorni, erittäin voimakas tykki sekä suhteessa heikko panssari (riippuu tieristä). 
  • Skouttaus: ”Scout”, kartoitus ja osoitus. Etenkin kevyet vaunujen rooli on skouttaus, eli niillä pyritään kartoittamaan maastoa ja paljastamaan vastustajien vaunuja. Kevyet vaunut ovat pieniä ja niilla on pitkät havaintokantamat. Piilosta skoutti voi osoittaa muille omille vaunuille, etenkin artylle vihollisen vaunuja. Skouttaus on erittäin tärkeä rooli pelissä, etenkin jos on telatykistöt mukana. Oikein tehtynä skouttaus ei ole itsemurha rynnistystä, vaikka sitä moni tuntuu toisivan tekevän ja vaativan. Skouttaus on piilossa etenemistä paikkoihn joissa voi paljastaa vihollisen ja mikä tärkeintä, ei paljasta itseään. Typerin temppu on skoutin alkaminen ampumaan hyvästä paikasta – yksi laukaus ja skoutti on paljastanut itsensä. Tämän jälkeen usein skoutin elinikä on erittäin lyhyt, etenkin kun skoutin (kevyt vaunu) tykki on onneton. Poikkeuksen tekevät TD vaunut, niillä voi pelata skouttausta ja samalla tarpeen vaatiessa tuhota vastustajia tehokkaalla tykillään.
  • Tier: ”tieri” kuvastaa vaunun aikakautta. Wotti on kategorioinut vaunut aikakausien mukaan. Esimerkiksi vanhimmat tierit (1-3) menevät vaunuhistorian alkuajoille, kun taas tier x edustaa 1960+ aikakautta. En rehellisesti sanoen tiedä mikä on rajoite, linjaus tai ajatus eri aikajaksoilla, mutta on ilmeistä että jotta pelissä pysyy mielenkiinto, tulee eri aikakausien vaunujen suhteen toteuttaa suhteutusta. Wotissa on hyvin älykäs ”matchmaker” joka sekoittaa jokaiseen peliin erillaisin voimasuhtein joukkueet. Kiusallista ja ärsyttävää toisinaan on, jos jako omalla osalla menee huonommin, esimerkiksi jos oma tier 5 vaunu sekoittuu mukaan tier 8 vaunujen kanssa. Vielä jos oma vaunu on täysi stockiversio, on selvää että oma osuus pelissä ei ole muuta kuin tuhoutua. Tämä siksi että oman vaunun suorituskyky on heikko ja sen tykillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta läpäistä vastustajien panssaria, skouttaaminen rajoitutusti jää ainoaksi optioksi pelata. Telatykistö on tässä epäsuhtaisessa jaossa poikkeus, useamman askeleen alemmalla artyllä voi tehdä hyvin tuhojaan vastustajan parhaimpiin vaunuihin jos vain osuu ja pelaa oikein.
  • Tykin sivuttaissäde: telatykin ja osan TD vaunun tykki on käytännössä melkein aina kiinteätorninen/vast. Tämän myötä sivuttaissuuntainen
  • Elevaatio: ”elevation”, tykin nousukulma. Etenkin artyssä elevatio on keskeinen; mitä matalemmaksi elevaatio jää, sen matalempi/laakeampi on ammuksen lentorata ja tämän myötä kantama sekä osumiskulma jää epäedulliseksi.
  • Delevaatio: ”delevation”, tykin laskukulma. Sama kuin elevaatio, mutta tykin kulma alaspäin. Tämä ominaisuus nousee keskeiseksi sellaisissa hull-down toimissa, missä oma vaunu nousee rinnettä/vast. ylös ja harjanteen yli pystytään vielä ampumaan siten että ainoastaan tykki ja torni paljastuu viholliselle. Esimerkkinä M4 sherman on poikkeuksellisen hyvä tässä.
  • Rimmer
  • Side scripper

Pelistrategia ABC - joukkuepeli

WOT:n pelaaminen on yhtäältä yksinpelaamista, toisaalta joukkuepeliä. Kun tarkastellaan voittamisen kannalta yhtä peliä, on WOT vahvasti joukkuepeli..valitti tai huomautti kuka mitä tahansa. Yksinpelaamisen ja joukkuepelaamisen eron voi kokeinen helposti ja nopeasti kokeille: lähde yksin sooloillen vastustajaa vastaan, ottaa reilusti alle minuutin kun oma pelaaminen on loppu, parhaimmillaan kyse on sekunneista kun vastustaja on YHDESSÄ JOUKKUEENA tuhonnut vaunun.
Joukkuepelaamisen ajatuksen alle syntyy runsaasti erilaisia strategioita, nämä strategiat ovat niitä jippoja, millä voitto tulee jos on tullakseen.

Joukkuepelaaminen tarkoittaa sitä, että:
1.) yhdessä toteutetaan toimintaa
2.) tuetaan muita
3.)

Otetaas muutama esimerkki ja analogia aiheesta.
- 1:2 Jos on 3 samanlaista vaunua, joista 2 on yhtä vastaan. Avoimessa maastossa kaksi vaunua tulee voittamaan melkein 100% varmuudella jos vain osuvat ampuessaan..tämä siis yksinkertaisella matikalla HP-poolivaihdossa (kukin ampuu toisten vaunujen HP:ta pois).
- 2:2 Kun kummallakin puolella on avoimessa maastossa 2 samanlaista vaunua, eli yhteensä 4. Menee ammuskelu ja voitto sille, joka ampuu viimeiseksi..jos jokainen osuu ampuessaan. Tässä vaiheessa tosin joukkuepelaaminen ottaa otteen aiheeseen. Jos toinen joukkue KESKITTÄÄ tulen vain yhteen vastustajan vaunuun, on todennäköisyys tällä joukkueella voittoon suurempi. tämä siksi että vastustajan tulivoima puolittuu äkkiä, kun toinen vaunu on hyvin nopeasti yhdessä ammuttu pois pelistä. Tämän myötä tilanne on nopeasti 1:2 ja voiton mahdollisuus on ilmeinen.

Tähän skenaarioon tulee monta muuttujaa mukaan, kun puhutaan pelaajan taidoista, erinlaista vaunuista ja maastomuutoksista. Muuttujat voivat muuttaa tasapaino niin paljon että 1:2 tilanteessa taitava yksin oleva voi heikommalla vaunulla voittaa, kunhan maasto tarjoaa siihen mahdollisuuden.

Tässä saadaan aasinsilta camppimiseen ("Camping", "Camp"). Camppiminen tarkoittaa käytännössä paikalleen jäämistä ja odottamista että se ammuttava tulisi kivasti oman piipun eteen. Touhu on erittäin yleistä taitamattomien ja/tai aloittelevien keskuudessa. Camppimisessä on kaksi erittäin huonoa puolta:
1.) käytännössä camppivä pelaaja ei osallistu pelaamiseen, sillä käytännössä se taistelu käydään jossain muualla kuin siinä, missä pelkäävä ("Coward") camppääjä on. Näin ollen tilanne kuvastaa aiemmin kuvattu 1:2 suhdetta vastustajan eduksi.
2.) Camppäävä tankki on helpoin mahdollinen kohde, se on paikallaan (artylle ideaalimaali) ja usein heikosti suojassa. Käytännössä kun kovin kahakka on ohi ja vastustaja joukolla lähestyy camppivää, on camppivä vaunu ammuttu sekunneissa hajalle.
Camppäävä vaunu usein on käytännössä tiimille botti ("bot"), hyödytön "kuollut vaunu", tällainen vaunu hyvin harvoin edesauttaa voittoon.

Cämppimistä ei kuitenkaan pidä sekoittaa mm.koukkaamiseen ("flanking"), spottaamiseen ("spotting") tai väijymiseen ("stalking").
- Väijyminen: TD:n ("Tank Destroyer") rooli melkein aina on väijymistä, mutta se eroaa camppimisestä siinä, että TD vaunu hakee sopivan kaukaa hyvän tuliaseman ja osallistuu hyvin aktiviisesti heti taisteluun.
- Spottaaminen: usein kevyen vaunujen keskeinen rooli on spotata, eli ilmoittaa tiimille vihollisen vaunuja, jotta nämä voivat tuhota ne. Spottaamistapoja on useita, joista passiivinen on yksi yleinen ja tehokas. Eli pelin alussa spottajaa hakeutuu jokin hyvän näkyvyyden omaavaan paikkaan puskaan ja ei tee mitään..tai siis ei ammu lainkaan (jotta ei paljasta omaa sijaintia puskasta), mutta tämä vaunu huomaa viholliset ja lähettää tiedon tiimiläisille.
- Koukkaaminen: Toisinaan kevyet vaunut ja mediumit toimivat tehokkaimmillaan koukkaajina, eli väijyvät paikassa, josta pääsevät yllättämään vihollisen sivusta tai takaa - tämäään ei ole camppimistä.
Usein myös käytänössä on hyvä alussa odottaa ja katsota pikkukartasta mistä vihollinen milläkin voimalla tulee, siinä vaiheessa odottavan vaunun voi tulkita erheellisesti camppäämiseksi. On hyvin tavallista, että joku tiimistä alkaa kuoltuaan syyttelemään väijyvää tiimikaveria camppääjäksi. Tämä usein turhautunut pelaaja tosin ei tiedä, miten syytetty on pelannut. Todellisuudessa camppääväksi syytetty voi olla tehnyt yli WN8 2000 tuloksen käyttämällä maastoa, puskia ja etäisyyttä hyväkseen tehden 2-4 kertaa oman vaunun HP poolin verran dmg:ta ("Damage") vihollisiin. Siihen vihollisen luotisateeseen juoksevan silmissä tämä voi olla näkynyt camppäyksenä.